Partiotoiminta korona-aikana

Kaikki alle 20-vuotiaiden toiminta tapahtuu ulkona omissa ryhmissä. Emme järjestä yöretkiä.

Maanantaista 19.4. alkaen

  • Alle 20-vuotiaat partiolaiset tapaavat ulkona
  • Johtajien yhteiset kokoontumiset pidetään etänä
  • Vaeltajavartio Kuuttien kokoukset etänä

Kaikkien alle 20-vuotiaiden, eli sudenpentujen, seikkailijoiden, tarpojien ja samoajien viikkotoiminta järjestetään ulkona 19.4.2021 alkaen.

Toistaiseksi viikkotoiminta TapMessa järjestetään ryhmän kesken ulkona, säästä riippumatta. Etenkin pakkasella ja sateella asian mukaisesta pukeutumisesta on syytä huolehtia. Kiinnitämme huomiota turvaväleihin ja hygieniaan tavallista enemmän ja esimerkiksi kontaktileikit jäävät pois ohjelmasta.

Kololla on mahdollista käydä vessassa ja käsipesulla, mutta emme vietä aikaa sisätiloissa.

Kokouksen voi jättää matalalla kynnyksellä väliin, jos partiolaisella ilmenee pieniäkin koronaoireita. Sairaana täytyy jäädä kotiin. Viesti vaan omalle johtajalle, ettei pääse paikalle.

Kaikki yli 12-vuotiaat partiolaiset käyttävät kasvomaskia tapaamisissa, myös ulkona.

Johtajien kokoukset ja muu yli 20-vuotiaiden toiminta järjestetään etäyhteyksin – kuitenkin TapMe-henkeä ylläpitäen!

Päiväretkiä saamme järjestää ryhmäkohtaisesti lähiympäristössä ulkoilemalla. Pidempien koko lippukunnan ja ikäkausien retkien toteutumista joudumme odottamaan vielä.

Pyrimme tiedottamaan toimintamuotojen muutoksesta ja mahdollisista tapahtumien perumisesta pikimmiten, uusien piirikohtaisten ohjeistusten ilmestyttyä.

Mikäli epäilet, että muu ryhmä on voinut altistua koronalle partiotoiminnassa. Otathan yhteyttä kyseisen ryhmän johtajaan sekä lippukunnanjohtajaan.