Varainhankinta

Saunan ja vesijohdon rahoitusta varten TapMe on jo tehnyt useita varainhankintatempauksia: myynyt adventtikalentereita, paistanut lettuja, hoitanut liikenteenohjausta ja järjestänyt retkiruokailua jne. Näitä jatketaan edelleen saunaprojektin aikana, ja lisäksi otetaan käyttöön uusia varainhankintatapoja. Varainhankintaan ovat osallistuneet kaikenikäiset tapmelaiset. Olemme myös saaneet saunaa varten avustusta URLUS-säätiöltä ja Helsingin Partiopoikain Kannatusyhdistykseltä. Uusia avustuksia haetaan jatkossa mahdollisuuksien mukaan.

Saunaprojektin edetessä mukaan liittyy myös yrityksiä, jotka tukevat hankettamme esimerkiksi tavaralahjoituksin, ”partioalennuksin” tai auttamalla suunnittelun eri vaiheissa. Mukana saunaprojektissa.

Mikäli haluat olla yhteydessä varainhankintaan liittyen, lähetä sähköpostia sauna @tapme.fi. Lokakuusta 23 -tammikuuhun 24 meneillään on myös pienkeräys. Pienkeräyksen tiedot.

Saunaprojektin etusivulle