Tapmen saunaprojektissa olemme tehneet yhteistyötä ja saaneet tukea seuraavilta yrityksiltä ja yhteisöiltä.
- Saunan rakennuttamisessa meitä avustaa ja työmaan vastaavana valvojana toimii loppilainen kokenut rakennusmestari Yrjö Uotila. Uotila tuntee niin saunat, hirret kuin paikallisen maaperänkin.
- Maanrakennus Ravantti Oy:n Niko on neuvonut meitä vesijohtoon ja maansiirtotöihin liittyvissä asioissa ja osannut kertoa, mitä meidän pitää nyt huomioida, jotta saunan rakennus hoituu jatkossa sujuvasti. Lokakuussa 2023 Niko urakoi Pa-Ven ja vesijohdon paikoilleen ja silotteli maiseman niin tasaiseksi, että voisimme järjestää (mutaiset) tanssiaiset! Nikon kaivinkonetta nähdään vielä tontilla jatkossakin, kun on aika tehdä saunan perustukset ja pelikenttä/ajoväylä.
- Onninen Oy on ollut yhteistyökumppanimme jo useamman kesäleirin rakennustöissä ja saunaprojektiin tarvitaan taas tuotteita.
- Meltex Oy tuki saunaprojektiamme myymällä meille Pa-Ve-vesipostin edullisesti tukenaan nuorisotyölle. Tästä tuesta on iloa pitkään!
- Useat henkilöt Lopen kunnan rakennusvalvonnasta ja vesilaitokselta ovat neuvoneet meitä rakennusprojektin alkuun ja vesiliittymän hakemisessa.
- Rahallisesti meitä ovat tukeneet URLUS-säätiö ja Helsingin Partiopoikain Kannatusyhdistys avustuksillaan partiotoimintaan sekä yksityiset lahjoittajat.
- Olemme saaneet myös muuta apua ja neuvoja, joten lista päivittyy!
