Vaeltajat

Iältään 18-22-vuotiaat vaeltajat kuuluvat partio-ohjelman viimeisen ikäryhmään ja toimivat lippukunnassamme muun muassa sudenpentulaumojen vetäjinä sekä erilaisissa pesteissä tukien nuorempia johtajia. Vaeltajilla on oma vartio, Kuutit, joka kokoontuu noin kerran kuussa toteuttamaan vaeltajille suunnattua ohjelmaa, johon kuuluu esimerkiksi Suomi-projekti eli yhdessä suunniteltu matka kotimaan kohteeseen. Lisäksi vaeltajat tottakai vaeltavat ja retkeilevät sekä osallistuvat siisteihin tapahtumiin.

Yli 22-vuotiaat aikuiset toimivat tukena nuoremmille partiolaisille lippukuntatoiminnassa sekä osallistuvat tapahtumissa aikuisille järjestettyyn virkistävään ohjelmaan. Monet aikuiset innostuvat myös projektipesteistä partiossa.

TapMe-haalareissa Karhunpesällä