Samoajaretki TapMe & KiMe 20.–22.3.2015

Tapiolan ja Kirkkonummen Metsänkävijöiden samoajien yhteinen retki suuntautui TapMen kämpälle Karhunpesälle.

Retki alkoi perjantaina illalla, jolloin kämpän lämmityksen ohella leikittiin erilaisia tutustumisleikkejä, syötiin iltapalaa ja pelailtiin lauta- ja korttipelejä. Alias nousi retken suosituimmaksi vapaa-ajanvietteeksi. Sanoja selitettäessä opittiin monia uusia asioita: esimerkiksi konservatorion, krematorion ja kermatorion ero. Hiljaisuus oli kello yksitoista ja ensimmäiset menivät nukkumaan jo ennen kahta.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja heti lipunnoston ja aamiaisen jälkeen alkoi conjoined-twins-kilpailu, jossa kaksi kilpailijaa pukeutui yksiin housuihin ja yhteen paitaan ja suoritti sen jälkeen erilaisia haasteita kuten appelsiininkuorinta ja hyppynaruhyppely.

samoajaretki2015.jpg

Lounaan samoajat tekivät itse trangioilla: ruokana oli hampurilaisia. Tämän jälkeenkin jäätiin vielä ulos, sillä ohjelmassa oli halonkantotelineiden rakentelua.

Lauantai-illaksi molempien lippukuntien samoajat olivat suunnitelleet ohjelman, joka koostui erilaisista oman lippukunnan perinteistä. TapMen samoajat tutustuttivat kimeläiset partiozumban ihmeelliseen maailmaan, vetivät laulukisan ja leikittivät ponileikin.

KiMen ohjelmassa taas mafiosot pääsivät valloilleen. Kyläiset, joukossaan muun muassa taksikuski, pikkutyttö ja lääkäri, yrittivät selvittää ketkä olivat mafiosoja tai mafiosoiksi muuttuvia sudenpentuja.

samoajaretki2015-4.jpg

Myöhemmin illalla, kun oli asettauduttu iltanuotiolle, kimeläiset esittivät vielä hauskan sketsin ja kisattiin näkkärin syönnistä. Nuotion ääressä myös laulettiin ja paisteltiin suklaabanaaneja.

Sunnuntaina ohjelmassa oli vielä leiriolympialaiset lajeina mm. saappaanheitto, huutojuoksu ja esineiden hakeminen. Sekä tietysti retken lopussa siivous ja sisaruspiiri.

samoajaretki2015-2.jpg