Ylitys2015 – tuli ja jää

Tänä viikonloppuna (17.–18.1.) oli Pääkaupungin partiolaisten järjestämä vaeltajille suunnattu Ylitys – tuli ja jää -tapahtuma, johon TapMesta osallistui kolmen vaeltajan joukkue. Tapahtuman teemoina olivat, nimen mukaisesti, tuli ja jää.

Lähtö Kiljavan leirikeskukseen oli lauantaina heti aamusta. Tunnin matkustamisen jälkeen perillä päästiin nauttimaan herkullisesta brunssista. Päivän ohjelmassa oli muun muassa jäätelön valmistusta 1800-luvun tapaan, kuksan tekoa ja kynttilöiden valamista.

Illemmalla vaeltajat valmistivat intialaista ruokaa. TapMelaiset kunnostautuivat erityisesti kasvis- ja kanaruokien marinoinnissa, muiden keskittyessä lampaanlihaan, naan-leipään ja uunien rakenteluun. Iltaohjelmassa tutustuttiin vielä youtuben ihmeelliseen videomaailmaan, ja illan lopuksi saunottiin sekä tietysti käväistiin avannossa.

Sunnuntaina ohjelmassa oli jäänveistoa ja tulitaidetta, jossa vaatteet nokeentuivat, mutta onneksi mikään ei syttynyt. Lopuksi vielä siivottiin, kasteltiin sukat lattialle kaatuneessa pesuvedessä ja pakkauduttiin bussiin matkalle kohti kotia.

Tapahtumasta jäi takataskuun paljon uusia ideoita; varmasti jollain TapMen retkistä vielä päästään kokeilemaan tuleen ja jäähän liittyviä juttuja! Lisää kuvia tapahtumasta löytyy instagramista hashtagilla #Ylitys2015.