Käärmeiden pakkausvinkit

Torstaina 4.2. Käärmeet, ryhmä seikkailijoita, pohtivat miten oikeastaan kannattaa pakata. Alla näkyvät Käärmeiden top 10 pakkausvinkkiä.

  1. Pakkaa tiiviisti! Vaellukselle myöskin vesitiiviisti.
  2. Pakkaa ne tavarat, joita et tarvitse ensimmäiseksi, rinkan pohjalle.
  3. Retki on hyvä tapa opetella ottamaan sopivasti etäisyyttä vanhemmista ja pehmoleluista. Voit vaikka ensin tulla yhdeksi yöksi.
  4. Ota retkityyny, niin ensimmäinen yö sujuu mukavammin. Tai laita seuraavan päivän vaatteet kätevästi makuupussinpussiin tyynyksi.
  5. Villasukkia kannattaa olla muutamat, jos yhdet kastuvat. Ne lämmittävät, jos tulee huono mieli.
  6. Pakkaa vain sen verran, kun tarvitset.
  7. Pyri saamaan kaikki rinkan sisälle, jotta on helpompaa kävellä.
  8. Laita pikkutavarat pieniin taskuihin. Vaelluksella esimerkiksi karkit sivutaskussa piristävät kummasti päivää.
  9. Voit pakata makuualustan makuualustan ympärille, jos haluat säästää tilaa.
  10. Pakkaa sukat kenkien sisälle.

Lopuksi Käärmeet halusivat vielä jakaa mielenkiintoisen pakkausvinkin YouTubesta.

Kuvassa vasemmalta alkaen Antti, Sami, Kosti, Rasmus ja Charles.