Mitä hyvää etäaika antaa?

Eipäs nyt tylsistytä etäkokouksiin! On tässä jotain hyvääkin. Lue ohjelmajohtajan ajatuksia partiosta korona-aikana.

Johtajien partiotoiminta on ollut enemmän tai vähemmän etänä koko kuluneen vuoden. Syksyllä pääsimme tapaamaan Puuhiksen ja syysretken järjestelyn merkeissä, mutta muuten toisten johtajien ääntä on kuultu lähinnä Zoomissa tai Discordissa mikrofonin lävitse.

Samassa tilanteessa, ruudun äärellä, ovat tällä hetkellä myös tarpojamme sekä harrastusten että koulun suhteen. Tuntuu kurjalta, kun ei pääse kohtaamaan ihmisiä aidosti tai puuhastelemaan porukalla. Mutta onko etäilystä partion näkökulmasta jotain hyötyä?

Emme saa unohtaa, kuinka etuoikeutettuja olemme. Monien nuorten urheilu- tai taideharrastukset ovat vähintäänkin tehneet jarrutusliikkeen elleivät jopa jääneet täysin seisauksiin. Helsingin Sanomien haastattelemien yläkouluikäisten mukaan jotkut ovat jopa lopettaneet harrastuksensa, kun mielekäs tekeminen on jäänyt uupumaan.

Partiossa meillä on kuitenkin mahdollisuus toteuttaa ohjelmaa uusilla tavoilla lähes loputtomiin. Usein kuulee, että tässä harrastuksessa parasta on juuri monipuolisuus – ja niinhän se on tässäkin ajassa. Meille löytyy jopa valmiita etäpartioon sitomattomia aktiviteetteja, joissa harjoitellaan digitaitoja: sudenpentujen mediajälki ohjaa netin tarkkaavaiseen käyttöön ja tarpojien Mediavastuu-aktiviteetti antaa katsauksen mediakriittisyydestä. Voihan toisaalta erätaitojakin harjoitella Zoomin välityksellä omalla takapihalla, vaikka ei se mielestäni yhtä opettavaista ole.

Koska partion harrastaminen kietoutuu niin vahvasti ihmisten ja yhdessä tekemisen ympärille, saa etäaikana tästä harrastuksesta ehkä loppujen lopuksi enemmän irti kuin sellaisista, joissa kokoonnutaan ainoastaan kehittämään jotain tiettyä taitoa, kuten nuottien lukemista tai kierrepotkua. Ohjelman monipuolisuus antaa meille vapautta soveltaa toimintaamme kuhunkin aikaan sopivaksi, sillä partiossa tavoittelemme tasapainoista kasvamista ihmisenä, emme turnausvoittoa tai koko kehossa resonoivaa konserttoa. Jos ryhmästä siis tuntuu siltä, voivat he käyttää vaikka kokonaisen kokouksen kuulumisten vaihtamiseen ja ympäröivän maailman pohtimiseen. Vertaistuki, jota muissa harrastustapaamisissa saa ehkä vähemmän, auttaa huimasti sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin.

Entä onko ruudun tuijottaminen kaikesta huolimatta vienyt meitä TapMessa eteenpäin? Hyvinä esimerkkeinä projekteista, joille on vapautunut aikaa ja intoa, ovat nämä uudet nettisivut sekä Karhunpesän saunan suunnittelu. Kun tavallinen lippukunnan yhteinen toiminta on paussilla, on luonnollista keskittyä sitä tukeviin toimiin, joista on hyötyä tulevaisuudessakin.

Huikea nettisivutiimimme, Ville-Pekka Reposen johdolla, siirsi vanhat sivut uudelle V-P:n luomalle pohjalle sekä loi uusia ulottuvuuksia jäsenten iloksi: kuvagalleriaan on nyt helpompi pääsy ja uusien artikkeleiden lisääminen onnistuu kuin vettä vain.

Toisaalla joukko nykyisiä aktiiveja sekä jo reserviin siirtyneitä partiolaisia valmistelee parhaillaan Karhunpesän saunan rahoitusta ja rakennussuunnittelua. Tulevat polvet saavat aikanaan nauttia – eivät ainoastaan jälkilämmöistä vaan äkäisesti sihisevästä löylystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *