Ajankohtaista

Karhunpesälle saadaan vihdoin sauna – saunaprojektin nettisivut julkaistu

TapMelaiset ovat jo pitkään kaivanneet Karhunpesän kämpälle saunaa. Peseytymisen lisäksi saunominen on myös retkien mukavaa päiväohjelmaa ja yhdessäoloa. Ennen kuin päästään saunomaan, yhteistä tekemistä riittää suunnittelussa, varainhankinnassa ja talkootöissä.

Saunaprojektista kerrotaan enemmän omassa osiossaan Tapmen nettisivuilla. https://www.tapme.fi/lippukunta/karhunpesa/saunaprojekti/

Tutustu ja tule mukaan rakentamaan meille omaa saunaa!

Uusi sudenpentulauma

Elokuussa 2023 Tapiolan Metsänkävijöissä aloittaa jälleen uusi sudenpenturyhmä eli lauma 2016-syntyneille lapsille. Mukaan voi myös tulla vuotta vanhempia partioharrastusta aloittavia lapsia. Ryhmä kokoontuu alustavasti tiistaisin klo 18.15-19.15 kololla.

Etsitkö lapsellesi tai itsellesi uutta harrastusta? Ilmoittaudu mukaan partioon tästä!

Uusi lauma ekaluokkalaisille

Perustamme elokuussa uuden sudenpenturyhmän eli lauman 2015-syntyneille lapsille. Ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18-19 kololla.

Etsimme mukaan ryhmään sekä lapsia harrastamaan että aikuisia johtamaan lauman toimintaa viikottain.

Lähetä etusivulta jäsenhakemus ja tule mukaan!

Aikuinen, kurkkaa mitä sudenpentujen johtajan pestiin kuuluu. Kiinnostuksen herättyä, voit ottaa yhteyttä pestijohtajaamme Eeroon: eero.lilja@tapme.fi .

Uusi lauma ekaluokkalaisille

Perustamme elokuussa uuden sudenpenturyhmän eli lauman 2014 syntyneille lapsille. Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 17-18 kololla.

Etsimme mukaan ryhmään sekä lapsia harrastamaan että aikuisia johtamaan lauman toimintaa viikottain.

Lähetä etusivulta jäsenhakemus ja tule mukaan!

Aikuinen, kurkkaa mitä sudenpentujen johtajan pestiin kuuluu. Kiinnostuksen herättyä, voit ottaa yhteyttä pestijohtajaamme Liinuun: liinu.yli-hongisto@tapme.fi .

Partiotoiminta korona-aikana

Maanantaista 19.4. alkaen

  • Myös yli 20-vuotiaat tapaavat kasvotusten
  • Pyrimme järjestämään kaikki partiotapaamiset ulkona
  • Johtajien yhteiset kokoontumiset pidetään ulkona tai alle 10 hengen voimin tarvittaessa sisällä

Kokoontumisen voi jättää matalalla kynnyksellä väliin, jos partiolaisella ilmenee pieniäkin koronaoireita. Sairaana täytyy jäädä kotiin. Viesti vaan omalle johtajalle, ettei pääse paikalle.

Pyrimme tiedottamaan toimintamuotojen muutoksesta ja mahdollisista tapahtumien perumisesta pikimmiten, uusien piirikohtaisten ohjeistusten ilmestyttyä.

Mikäli epäilet, että muu ryhmä on voinut altistua koronalle partiotoiminnassa. Otathan yhteyttä kyseisen ryhmän johtajaan sekä lippukunnanjohtajaan.